Niin kauan ku muistan, oon tykännyt tanssimisesta. Äitini kertoman mukaan mut on vauvana saanut hiljaiseksi joko tanssimalla mun kanssa tai laulamalla mulle. Ja voisin kuvitella, että molempia on tehty ihan varmasti vanhempien kyllästymiseen asti. Ala-asteella oli muksarit ihan parhaita, sillä saihan niissä tanssia koko illan. En minä niistä hitaista niinkään välittänyt, mutta tanssiminen kavereiden kanssa oli ihan parhautta. Yks juttu mikä liittyy tuohon tanssimiseen, en muista koskaan välittäneeni siitä, miten tanssin tai mitä muut siitä ajattelee, mulle on ollut tärkeetä se rytmi ja fiilis minkä siitä tanssimisesta on saanut. Kavereiden kanssa harjoiteltiin kaiken maailman koreografioita, mitä sitten discossa toteutettiin. Yhden kaverin kanssa raahattin mankka (pattereilla) jään laidalle ja sitten harjoiteltiin jäätanssia. Muistaakseni mankasta tais soida Bogart Companya, all the best girls, Bon Jovia ja ties mitä. Eihän täällä mitään jäätanssia voinut harrastaa, niinpä me näppärinä tyttöinä nauhotettiin jäätanssia telkkarista ja sitten hitaasti katsottiin, miten liikkeet tehdään. Opittiinhan sitä, siellä jäällä oltiin koko ajan. Silloin noita ulkojäitäkin oli paljon, Toivonpuistossakin tais ihan muutama jää olla.

Viime syksy meni semmosella matalalennolla, ettei taho itekkään sitä uskoa, ja siinä samassa meinas kyllä toivoki loppua, liikkumiset rajoittuneet muutamiin salikäynteihin ja lenkkeilyyn ja uintiin. Siinäpä se. Motivaatio oli ihan nolla ja ärsytys sitä suurempi. Eli vois sanoa, et nyt oon motivaation hakureisulla!  Hankin töissä ollessa tykyseteleitä ja osan käytin, kun kävin paikalliseen liikuntapaikkaan Fysiomotioniin hakemassa jumppakortin. Aattelin, että jos ottas pikkusen shokkihoitoa ja sais noita tanssillisia juttuja viikoon mahtuun ja vähän muutakin. Viime viikolla ja tällä viikolla oon käynyt Bodyjamissa ja Zumbassa. Voi elämä, miten hauskaa se on ollutkaan! Kerrassaan riemastuttavan, hykerryttävän, pöyristyttävän hauskaa. En tiiä, nauranko lähinnä ittelleni, sillä enhän mää niitä liikeitä vielä osaa, välillä on kädet ja jalat ihan missä sattuu, mut hei who cares! Pääasia, et bileet jatkuu! Ja entäpä jumpan ohjaaja, se on ihan supertyyppi, ei mikään strigit persvaossa ja vituttaa niin pirusti -tyyppi, ihanan positiivinen ja tsemppaava tyyppi. Tää samanen ohjaaja oli muuten bodycombatissa ja sekin oli semmonen tunti, että oksat pois! SE fiilis kun tuut jumpasta pois ja oot ihan keitetyn kravun värinen ja mietit, että mistä ihmeestä tuota hikeä oikeen riittää, se on ihan paras olo ikinä!

Tuossa kattelin mitä mun polari sanoo noista tanssillisista tunneista, sehän näytti että kyseessä oli ollut erittäin kovatehoinen treeni, ei kyllä tullut sinällään mitenkään yllätyksenä. Sitten alko huvittaan, aattelin niitä kaukaisia aikoja, jolloin viihteellä tuli käytyä ja eräänkin kaverin kanssa tanssittiin se muutama tunti sen verran huilattiin, et kerkes vettä käydä ostaan ja juoda, muuten se meno oli villiä, mitähän ois polari silloin näyttänyt. Enään ei tuu pahemmin käytyä viihtellä, ja sitten ku käy niin eihän siitä mitään tuu, tanssilattia on niin täynnä sakkia, et sinne ei vaan mahu tanssiin ja lattiat niin tahmasia, et kengät tarttuu kiinni. No ei se tahmasuuskaan haittais, jos mahtus tanssiin.

Mut nyt vois pistää reaggatonia kuuluun ja keskityyn tähän hetkeen. Illalla salille, ku vien muksut omiin treeneihinsä. Ostin illalla semmoiset pinkit lärpykät, niin jospa se tanko pysys paremmin käsissä ja jospa siellä tangolla pysys paremmin, se jää nähtäväksi miten käy. Jalkapäivä oottaa, joten tiedossa hyvä ilta!