Mun mies on yllytyshullu, ennakkoasenteesta huolimatta se lähti perjantai-illan treffeille "jumppaan". Ei ollut kyse mistään tanssillisesta jumpasta, ihan tangolla ja painoilla tehtävä power jumppa ja siihen perään Niska-hartiaseudun liikkuvuus ja venyttely. Oikeesti hienoo, että se lähtee mukaan, todellakin pois omalta mukavuusalueelta, ihailen suuresti! Niin, toiset käy treffeillä leffassa ja syömässä ja me mentiin jumppaan, sain kyllä palautetta, että huonot treffit ko ei ees olutta saanu :D No  kyllä me oikeilleki treffeille joskus keritään, mut nyt oli ihan jees tehä homma näin. Muksut oli mummulla ja me käytiin ensin se tekniikka puoli siittä powerista, sitten itse se poweri ja sen jälkeen sinne venyyttelyyn. N Tekniikassa tuli hyviä neuvoja, ja edelleen se maastaveto vähän ontuu, vaikka mää niin oon kuvitellut sen jo handlaavani. Yllättävän hankalaa on myös saada pidettyä selkä suorana, ettei se pääse pyöristyyn liikkeitä tehdessä. Jokaisen itseään kunnioittavan pitäis kyllä käydä noissa kehonhuoltojumpissa. Miehet ovat kyllä kunnostautuneet tässä asiassa paremmin. nytkin oli salissa enemmän miehiä kuin naisia. Liekö ne jumissa olevat hartiat saaneet miehet liikkeelle. Oli syy mikä tahansa, niin se on vaan hyväksi, kun siellä venyy ja liikkuu. 

Lauantain olin sitten töissä ja mun suunnittelema kävely lenkki muuttuikin lennosta tapettien repimikseksi vessasta. Joskus ne tilanteet vaan menee niin. Mutta tuo tapettien repiminenki on ihan reipasta hommaa, vaikka  yllättävän hyvin ne kyllä lähti irti. Tänä aamulla kävin sitten käveleen taas pitkän lenkin, jostain syystä oli vähän liian paljo mielessä mietittävää, piti ihan tosissaan keskittyä siihen musikkiin mitä luureista kuului. Mun polariki aiheutti hämmennystä, se ei antanut valita muutako crostraineria liikunnaksi, joten mä lenkkeilin sitten crossarilla. No oikeesti tiiän, että kilometrejä tuli vajaa 9 ja syke pysyi maltillisena, ei tullu höyryttä täysillä. !

Nyt on viikko menty Fitverstaan ruokavaliolla ja olo on täys ja hieman pökkelö, jotenkin tuntuu, että mä en muuta tee ku syön, syön ja sitten syön vähän lisää. Syömisten välissä yritän sitten tehä jotain muuta, töitä, liikkua, kotihommia, vapaehtoistöitä sun muuta. Kauhia määrä ruokaa, no pysyypä kurvit kohillaan ;)

Kalenterit on taas synkronoitu ja perheen menot sinne merkattu, kiirus viikko taas tiedossa. Joskus toivoisin voivani ottaa parin viikon loman ihan kaikesta hulinasta ja koko perheellä. No se on semmonen haave, että ehkä ennen eläke ikää sen voi tehdä.