Koko perheen sunnuntai... Eilen illalla jo päätettiin, et aamusesta lähetään käveleen kestohangille koko porukalla. Se oli siis plääni, mutta kuten niin monet asiat meidän perheessä, kaikki ei vaan voi mennä suunnitelmien mukaan. Minä ja muksut päätettiin hiihtää, tehä eväät mukaan ja juomaksi kuumaa kaakaota. Isännällä uupuu ne sukset, tai on sillä puiset mehtäsukset, mut ne ei ny toimi oikeen. Kuhan löysin muksuille tarpeelliset varustukset ja toitotin miljoonaan kertaan, et äläkää vielä pukeko, ku pitää vielä eväätkin tehä, eiköhän se isäntä sekottanu soppaa ja komensi koko katraan ulos ja paineli ite perässä. Osa mukuloista haahuili monojensa kanssa, sauvat oli hukassa ja kaikki ne perinteiset metkut ja tappelut mitä lapsiperheen lähteminen vaatii, ennen ku päästään. Vielä joku kaunis päivä painatan meidän perheelle hupparit ja liitän siihen sanan raivopäät. Kuvastas loistavasti meidän Kiljusen Perheen tavoin ääntänsä käyttävää perhettä, lisäksi ku siihen laitetaan 6 luonteeltansa voimakasta persoonaan, niin kaikki lähdöt on niin miellyttäviä, että ihan kyyneleet kohoaa silmiin, kun sitä muistelee jälkeenpäin :D

No, kaikesta huolimatta päästiin lähteen, eka pätkä käveltiin pienen mettän ja sitten sulan ison tien ylite. Viimein saatiin ne suksetkin jalakaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, Vallaton näytti isälleen miten lujaa hän hiihti eilen hiihtokisoissa, se vauhti oli kuulemma ainakin kymmentä sattaa :D Isommat hiihtelivät vauhilla eellä. Ongelmaksi nousikin seuraavanlainen juttu, äiti miten sitä luisteluhiihtoa mennään?? Nuorimmaiselta neidiltä se ei vielä oikeen luonnistu, mutta hän on sellanen sissi, että vaikka kaatu miljoonaan kertaan ja sukset oli solomussa vähintään yhtä monta kertaa, niin siltiki hän nousee ylös ja yrittää. Sitä yrittämistä  se neiti ei osaa lopettaa :) En tiiä onko se hyvä vai huono asia, mutta sitkiä se on, ei voi muuta sanoa. En oo mitenkään varma osasinko sitä luisteluhiihtoa opettaa, mutta yritin kuitenkin.

Olihan se makiaa, ku oltiin reilu pari kilometriä tultu ja päätettiin pitää evästauko, ennen kotiin lähtöä. Niin mielissään söivät muksut leipiään ja joivat kaakaota. Se on parasta ikinä. Kokeiltiin siinä takasi tullessa myös erikoista hiihtämistä. Vallaton oli yhessä vaiheessa mun olkapäillä kun hiihdin ja sitten seuraava kokeilu olikin, et herra istu mun monojen ja suksien päällä ottamassa kyytiä :D Ei se mitään pitkiä matkoja ollu, kuhan vähän huilas ja sitten taas juoksi hangella minkä kintuistaan pääsi.  Kaiken kaikkiaan tehtiin 4,5 kilsan lenkki, ja minä ku oon kevään lapsia, en voinut olla nauttimatta ilmasta, olosta ja siitä hiihtämisestä. Eihän siinä lujaa menty, mutta sellasta rauhallista, nautiskelevaan menoa oli se vaan. Siitäkin tuli hyvä mieli :)

Ei noita hiihtokelejä enää varmaan kauaa ole, mutta otetaan kaikesta irti mitä saadaan, sitten mietitään uusia kujeita. Tohtiskohan sitä viritellä rullaluistimet jalakaan? Pyörän otan esille heti, ku tiet sallii... Luistimilla meno hirvittää, varsinkin tuossa meijän tiellä, se on niin huonossa kunnossa ja liikenteen vauhti on sen verta hurjaa, että saa oikiasti pelätä, et joku ajaa pian päälle.